Arjen yläpuolelle – helposti

Ensinnäkin, SUURI KIITOS kaikille blogiani lukeville. Alunperin mietin kun blogiani aloitin, kiinnostaisiko ketään tänäpäivänä yksinkertaisesti hyvä ruoka kaiken ilmiöiden ja asioiden keskellä.

No, blogi on henkilökohtainen päiväkirja, ja niin se saa ollakin. Kokoan tänne kaikkia hyviä ruokia, joita olen kehitellyt tai jostain löytänyt – tai siltä väliltä. Mutta mikä OIKEASTI innostaa eniten jatkamaan, on vastaanotto. Tottakai. Tämähän on julkista materiaalia! Siksi olen viimeaikaisista kävijämäääristä ja päiväennätyksistä tavattoman onnellinen. Ehkä en ole yksin harvan ruuasta todella kiinnostuneen tuttavajoukkoni kanssa! 😀

Mutta alkusanoista asiaan.

 

Ravintolapäivä vs. ravintola päivästä päivään

 

Ravintolapäivä oli jälleen, ja jälleen sen missasin. No, sehän tulee taas, itseasiassa 5.2 luvattiin uutta. Aika pian siis – vai liiankin pian?

Olen vilpittömästi aidon iloinen tästä tälläisestä mahdollisuudesta, että tavalliset ihmiset, sekä varsinkin ravintolan perustamisesta kiinnostuneet pääsevät tapaamaan ihmisiä, myymään hengentuotteitaan ja testaamaan reseptejään.

Harjoitteluja lukuunottamatta tiedän hyvin vähän ravintolan pyörittämisestä. Liiketaloudesta vähän enemmän, joten uskoisin ravintolabisneksen olevan kovaa. Kilpailu, paine laskee hintoja…valmistuotteita käyttävät kilpailijat, henkilökunnan palkkaus…monta monituista haastetta on.

Silti sanoisin, että kiinnostaa. Itselläni on luja usko omaan tuotteeseeni, ja sen pohjalta olen hyvin paljon kehittänyt toinen toistaan loistavampia ruokia. Näitä olen syöttänyt ihmisille paljon ja kastiketta litroittain myynyt. Siksipä TODELLAKIN osallistun vielä ravintolapäivään ja sen oman puljuni päiväksi pystyyn pistän. Kyllä. Tulevaisuudessa kenties vielä enemmän. Saa nähdä.

Helmikuu on kylmää aikaa olla ulkona pitkään, joten voipi mennä tämä bisnes aina kevääseen tai elokuuhun asti. No, sitten laitetaan pystyyn T-Bar-B-Q keskelle Jyväskylää! 🙂

Huolettaa vaan, kärsiikö näin tiheä tapahtumaväli jo kohta inflaatiosta, liikaa päiviä liian usein voi saada tapahtuman maistumaan pian pettuleivältä. Tai ehkä pahinta, kun tähän apajaan iskee pian järjestöt, politiikka, hyväntekeväisyys, sekä varsinkin valmisruokateollisuus, niin peli on menetetty. Mikään näistä ei yksistään haittaa, mutta luulen että saitte pointin tästä. Ravintolasta kiinnostuneet, sekä ravintolapäivästä kiinnostuneet, heittäkää mailia, niin katsotaan josko saisi hyvän tiimin aikaan!

thetki@hotmail.com

 

 

Arkea maistuvammaksi

 

Aina ei tarvita ihmeellisiä kikkoja, kauheita määriä raaka-aineita, tai tunteja aikaa tehdä hyvää ruokaa. Laitan tähän muutaman hyvän vinkin peruslisäkkeisiin, joita olen kehitellyt ja havainnut matkan varrella. Halvalla ja helpolla, hyvä tulee!

 

Curryriisi

 

riisiä syöjien mukaan 

öljyä tai voita

vettä riisin mukaan (yleensä 2x enemmän kun riisiä)

1-3 rkl currya

suolaa

 

Lämmitä kattilassa öljyä/voita ja lisää curry. Pyörittele hetkisen ja lisää riisi. Laske lämpöä ja sekoittele muutama minuutti riisiä curry-rasvaseoksessa. Lisää vesi ja suolaa, laske lämpö pienimmälle ja peitä kannella. Anna kiehua kypsäksi. Tarjoa tätä lisäkettä melkein minkä lihan/kalan/kasviksen kanssa.

 

 

Pasta pannulla

 

pastaa syöjien mukaan  

lihalientä (tai vettä ja lihaliemikuutio)

voita, valkosipulia, persiljaa, juustoa…(mitä löytyy)

pippuria

 

Kiehauta lihalientä paistinpannulla (n. 1/4 osa pannusta). Lisää pastaa niin, että liemi juuri ja juuri peittää pastan.

Keitä keskilämmöllä pastaa välillä sekoittaen, kunnes pasta on kypsää ja neste haihtunut jonkin verran.

Valuta tarvittaessa liika neste pois, pannu takaisin levylle ja lisää valkosipulia/voita/persiljaa, tai kaikkea näitä.

 

Tässä muutama tapa saada makua helposti tavallisiin lisäkkeisiin. Riisiä kannattaa keittää vaihteeksi vaikka kasvisliemessä, tavallinen pitkäjyväinen riisi on kuten pasta, se tarvitsee joko maukkaan kastikkeen johon sekoitetaan, tai sitten itse riisi tulee olla hyvin maustettu. Mausteiset riisit, kuten Basmati on eri asia – se toimii aasialaisen ruuan lisäkkeenä sellaisenaan hyvin.

 

 

Teemu


 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s