Kerrassaan kummallista laihduttamista ja käristyksen tekoa

Alkaa olla aika tasan viikko siitä, kun vaihdoin ruokailutottumukseni. Tiedän, kuinka tästä on puhuttu jo milloin missäkin yhteydessä vaikka kuinka paljon, mutta siis aivan oikeasti voi paino tippua tekemättä juuri mitään sen eteen. Mielenkiintoisia tuloksia, voin sanoa!!🙂

Mitä on siis OIKEA ruoka, eli Real Food: Raaka-ruokaa, hapantuotteita, hidasta ruokailua, itse tehtyä, luomua, kovia rasvoja, lähiruokaa, sesonkia, vähäsokerista, luonnollista..tasapainoa ennen kaikkea. Liiku jossain määrin (arkiliikuntakin on liikkumista!), tee ruokaa usein tai kun vain ehdit, ole läsnä, tutki lähteitä, kokeile mikä itsellesi on parasta. OTA RENNOSTI, ruoka ja elämä ei ole suoritus.

Kuntoilu ja laihdutus: Viisi kertaa viikossa salilla, vähintään 1,5h hikijumppaa joka kerta, punteilla nostoa, salaattia, rasvatonta lihaa ja raejuustoa… nälkää. Sitähän se on. Se laihdutus. Tätä mieltä olin aiemmin. Kaikissa tv-ohjelmissa on aina painotettu, kuinka vain syömällä rasvatonta ruokaa ja urheilemalla kuin atleetti voi laihtua. Tähän tosin tarvitaan myös Spartalaisen päättäväisyys ja tahto. Sellaiset dieetit tuntuvat olevan rakennettu huippu-urheilua silmällä pitäen, ei tavallisen ihmisen tarvetta ja ajankäytön resursseja vastaavasti.

Mutta onhan se selvää, liha, kasviöljy – ja margariiniteollisuus ovat uskomattoman isoja tahoja. Samoin kuntoilu – ja liikuntavälineteollisuus. Lihasta saa rasvan leikattua, joten kuka puolustaa läskiä tai kotiruokaa? Kalastajien resurssit ovat rajalliset mainostaa tuoretta, oikeaa kalaa. Siksi kaikki mitä on ollut ennen yleisesti tiedossa, on painunut vähitellen melkein unholaan. Kyse on tietysti myös ajasta ja sen käytöstä. Meneehän siinä aikaa, kun teet oikeaa ruokaa. En väitä vastaan. Tein juuri hapanruisjuuresta taikinan kohomaan, siis oikeaa juurta ilman hiivaa. Samoin tein hapatettuja kasviksia maustumaan ja happanemaan, joilla saa vatsan bakteeritasapainon kuntoon hapanleivän ja maitotuotteiden kanssa. Nämä ovat niitä oikeita ruokia, joita on syöty iät ajat.

Hauska kuriositeetti on ennen mainitsemani turvotus. Sen tuntuu olevan melkein tiessään, kiitos hapankaalin, omatekoisen leivän ja rasvaisen jugurtin. Ennen en pystynyt syömään esim. hapankaalia, ruisleipää tai täysjyväviljaa, koska se tuntui turvottavan mahan kaksinkertaiseksi oitis. En tiedä tarkkaan tieteelliseltä kannalta, mutta vast’ikään julkaistu kiinalaistutkimus paljastaa, kuinka tutkijat onnistuivat laihduttamaan suht nopeasti hyvin ylipainoisen miehen pelkällä ruokavalion muutoksella, joka sisälsi mm. hapanmaitotuotteita ja täysjyväviljaa. Suoliston bakteereissa on tämän tutkimuksen mukaan ”pahoja” bakteereita, jotka vähenevät merkittävästi ruokavalion muutoksella. Hmm…ilmankos monissa esim. itäeuroopan maassa ihmiset ovat hoikkia, vaikka syövät joka päivä smetanaa ja maitorasvaa, hapankaalia, hapanleipää ja rasvaista lihaa. Tätä on ihmetelty monesti, kuinka se on mahdollista, mutta nyt tiedämme. Meille on valehdeltu. Kova rasva ja hapantuotteet pitävät ihmisen kunnossa.

No mutta mitäs kuuluu tänne? Kiitos hyvää, KAKSI kiloa tippunut paino viikossa. Ei paha. Enkä vieläkään väitä tämän olevan pelkästään ruuan ansiota, mutta aiemmin en ole millään määrällä hikoilua ja muulla tavoin onnistunut kiloa enempää tiputtamaan viikossa. Nälkä ei ole, ei yhtään. Liikkunut olen, sen minkä olen jaksanut, saleilla on ole koskaan viihtynyt. Tämä on siis ”laiskan” miehen laihdutusta, vaikka kyse on siis täysin muutoksesta. Tein hyvää kalalientä Mäkisen hauen rangasta ja päistä, sekä olen syönyt kuin keisari konsanaan. Olenko pienentänyt annoksia? Ehkä vähän. Ei vaan jaksa syödä niin paljon kun kunnon, oikea rasva täyttää hyvin ja maistuu sitäkin paremmin. Jälkiruokia en ole edes harkinnut, makean nälkä on tiessään käytännössä. Ja niin, terveisiä vaan ruuansulatus ”jugurteille”, vatsassa ei ole ongelmia. Syömällä kunnon oikeaa ruokaa (eikä pelkällä vatsan kuuntelulla) saavutetaan niitä tuloksia. Tässä ero siis mm. karppaukseen, joka sisältää liikaa lihaa eikä mahalle ystävällisiä aineita.

Mennäänpäs kuitenkin ensimmäiseen oikeaan ruokaohjeeseen. Tuntuuhan se hullulta, myönnän. Näin paljon rasvaa, yh, miten paljon kaloreita tässäkin nyt on ja voiko tämä olla terveellistä? Kyllä voi. Olo on täysi ja ravittu, eikä paljon jälkkäriä tee mieli. Paino tippuu. Voit perunan tilalla käyttää jotain muuta kasvista, mutta muista lisätä sitä makua siihen, kuten voita tai kermaa.🙂

(Poron) käristys muusilla ja puolukoilla

Käristys

500g poron tai naudan paistia / jäistä lihaa
pari kunnon viipaletta sian sivua / kunnon läskiä  IMG_2482
pari kimpaletta voita (n. 50 – 100 g)
suolaa maun mukaan

Perunamuusi

1 kg jauhoisia perunoita (pito, puikula, rosamunda)
1-2 dl raakamaitoa (tai vanhan ajan maito, luomu mielummin)
50 – 100g voita
suolaa maun mukaan

Puolukkasurvos

pari rkl puolukoita / syöjä
1 tl – 1 rkl hunajaa

Ota liha jääkaappiin yöksi sulamaan. Valmistuspäivänä ota puolukat huoneenlämpöön sulamaan, jos ovat jäisiä.
Leikkaa kohmeisesta lihasta ohuita viipaleita. Ota tarpeeksi iso kattila lihoille, lisää kattilaan lämpö ja lisää possun rasva kattilaan.
Lisää kohta lihat kattilaan, sekä voita muutama nokare. Pyörittele vähän aikaa, että lihat menevät sekaisin.
Lisää muutama dl vettä, laske lämpö pienimmälle mahdollisella ja laita kansi päälle. Anna hautua n. 3 tuntia. Mausta suolalla lopuksi.

IMG_2481

Kuori perunat ja paloittele pienemmiksi, jos ovat isoja. Lisää perunat kylmään veteen, etteivät tummu. Kun liha on hautunut reilu pari tuntia, nosta lämpö perunoille ja keitä kypsiksi keskilämmöllä. Nosta hyvissä ajoin maito ja voi huoneenlämpöön.
Kun perunat ovat kypsiä, kaada vesi niistä pois. Lisää kattilaan muutamia nokareita voita, sekä kunnon loraus maitoa + lusikallinen suolaa. Painele perunoita murskaksi esim. sähkövatkaimen terillä.
Pyöräytä seos tasaiseksi vatkaimella, lisää voita ja jos seos on turhan kiinteää, myös maitoa. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa, maitoa tai voita.

IMG_2485

Puolukat voit murskata esim. lusikalla. Lisää joukkoon hieman hunajaa ja sekoita. Tarjoile ruoka vaikka hapankaalin kanssa, tai kunnon ruisleivän.

 

IMG_2484

Teemu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s