Hyviä asioita ja ideoita jaettaviksi!

Huomasin juuri kolme viikkoa jo menneen aloituksesta oikeaan ruokaan ja elämään. Tässä ajassa on tullut aivan valtavasti uusia asioita esiin jatkuvasti. Eräs niistä on luomulihan saatavuus, sillä olen koko ajan luullut ettei sellaista ole saatavilla, mutta kuinka mukavan väärässä olenkaan ollut! Uusia tiloja tuntuu löytyvän jatkuvasti Facebookistakin, kuinka mahtavaa!

Lauantaisin Jyväskylän torilta saa maukasta Mäkisen tuoretta kalaa (sitä OIKEAA kalaa), sekä myös uskomattoman maukasta ylämaankarjan lihaa Pienikankaan tilalta. Ja mitä tulee hintakysymykseen, niin itse olen ratkaissut asian esim. seuraavalla tavalla. Tein lihasta maukasta piirakkaa kunnon laardipohjaan, jolloin lihan määrä lautasella pienenee ja se on riittoisampi. Näin ei tarvitse ostaa lihaa niin paljon, voi keskittyä laatuun.

Sillä nyt olen jo TÄYSIN vakuuttunut siitä tosiasiasta, että se liha ei ole se täyttävin asia lautasella ollenkaan, vaan oikea, terveellinen kova rasva. Vaihdettuani täysrasvaisiin tuotteisiin ja aloitettuani käyttää pääosin kovaa eläinrasvaa päivittäin, niin nälän tunne ja makeannälkä on tiessään, tyytyväisyys ja kylläisyys ovat taattuja. Tästä muuten on aika moni muukin sanonut, joten en ole yksin. Paino tippuu ja olo on mahtava. Tuloksia lisää myöhemmin.

Mutta miettikää: ihminen on kautta aikojen syönyt kovaa rasvaa, laardia, voita ja muita maitotaloustuotteita. Täysrasvaista. Sydäntaudit ilmestyivät vasta teollisen rasvan ja prosessoidun ruuan mukana, sekä ylimpänä tietenkin sokerin käytön räjähdysmäinen kasvu. T’ätä ennen ei paljon sydäntauteja tunnettu. Miettikääs tämän jälkeen mihin laitetaan paljon mainosrahaa. Ehkä keksitte tästä pointin sanomattakin. Mutta mukaviin juttuihin joita lupailin jo otsikossa.

Kuten olen maininnut, niin olen yrittäjäkurssilla ja yritän nyt todella saada yrityksen aikaiseksi oman kastikkeeni ympärille. Kurssilla on myös paljon muita hyviä ideoita ja ihmisiä, joista voisin mainita mm. erittäin lahjakkaan valokuvaajan, Gilbert Ludwigin. Aivan loistavia kuvia mies kyllä osaa ottaa! Kannattaa siis laittaa nimi talteen, jos tarvitset hyvää kuvaajaa K-S alueella häihin, juhliin, tai varsinkin urheilukuvaukseen. Gilbertin urheilukuvat ovat nimittäin taidetta parhaimmillaan!

FB: https://www.facebook.com/gilbertludwigphotography

Hieno juttu on muuten myös ravintola Rentukka jkl:n Kortepohjassa. Ravintolassa olen muutaman kerran käynyt, sekä siellähän tarjoillaan (maailman) parasta bbq-kastiketta purilaisissa.😉 Tarjoilu on mukava ja rento, sekä ennen kaikkea viihtyisä paikka muutenkin! Menkää siis kokeilemaan kunnon, aitoja lähipurilaisia, eikä mitään höttöjä!

IMG_2421

 

Lupailin aiemmin laittaa haukipullien ohjeen tänne, joten tässä tulee. Lisänä vielä hauen ruodoista ja päästä keitetty liemi, joka on todella terveellinen, maukas ja hyvä pohja vaikka keittoon! Ja muuten, kuka kieltää nauttimasta herkullista lientä sellaisenaan? Itse nautin toisinaan hyviä liemiä ihan maun vuoksi jo pelkästään.

 

Haukipullia ja kalalientä

liemi:

hauen pää, ranka ja evät (tai useita kalojen rankoja)

vettä peittyäkseen

1 rkl viinietikkaa

pullat:

hauen fileet ja muu irtoava liha jauhettuna

1 muna

n. dl kermaa

1 tl valkoviinietikkaa

0,5 tl sitruunamehua

valkopippuria, suolaa

(tuoretta tilliä tai persiljaa kesäisin)

luomupekonia ympärille

kookosrasvaa  tai voita paistamiseen

 

Aloita kalasta. Voit leikata kätevästi evät irti saksilla. Tämän jälkeen pidä kiinni pyrstöstä ja ala leikkaamaan selkärankaa myötäillen veitsellä filettä irti.

IMG_2498

Toista sama toiselta puolelta. Jos rankaan jäi kiinni lihaa paljonkin, niin leikkaa sitä irti veitsellä. Fileessä on kiinni ruotorivi, tarkista sormilla missä se menee ja leikkaa sen myötäisesti ruodot irti fileestä. (fileeseen jää luonnollisesti paljon ruotoja sinne tänne, tämä on ainut minkä voi poistaa helposti veitsellä, loput ruodot jauhautuvat myllyssä).

Lientä varten: Heitä evät, pää ja ranka kattilaan, lisää vettä niin että ne peittyvät. Lisää viinietikka ja laita kansi päälle. Kun neste alkaa kiehua, lusikoi muodostuva vaahto pois. Anna kiehua hiljaa kattilassa kannen alla 4-10h. Lisää vettä jos sitä tuntuu haihtuvan liikaa. Liemestä saa pitkään hauduttamalla paitsi maukasta, niin siihen myös liukenee kaikki hyvät ravinteet. Jäähdytä, lisää suolaa ja jaa esim. pienempiin purkkeihin ja pakasta tarvittaessa osa.

Haukipullia varten viritä lihamylly pienimmällä terällä. Jauha kalat kahteen kertaan, ettei lihaan jää ruotoja. Sekoittele lihaa, niin huomaat jos sinne on jäänyt isompia ruotoja.

IMG_2495

Sekoita muut aineet jauhettuun lihaan ja paista pieni koepulla esim. mikrossa pienimmällä lämmöllä. Lisää tarv. suolaa tai mausteita. Tee taikinasta pieniä pullia, tai vaikka mureke. Itse tein osan tavallisina pullina ja osan pyöräytin pekoniin.

IMG_2493

Paista pullia kookosrasvassa tai voissa. Voit kypsentää pullat loppuun myös uunissa. Muista tarkistaa kypsyys kunnolla!

IMG_2491

Nämä pullat ovat todella maukkaita, sekä aivan ehdottomasti kaiken vaivan arvoista! Eli hae oikeaa kalaa, valmista se rakkaudella ja huomaat eron!🙂

IMG_2490

Teemu

2 thoughts on “Hyviä asioita ja ideoita jaettaviksi!

  1. Onnea oikean ruokavalion etsimiseen! Itse uskon myös erittäin vakaasti siihen, että rasvoja on ruokavaliossa oltava tarpeeksi, ja useimmiten tuo tarpeeksi on reippaasti enempi mitä näissä nykyisissä virallisterveellisissä suosituksissa seisoo. Näkemykseni siitä mikä on ”oikeaa” rasvaa on kuitenkin hiukkasen erilainen: sen lisäksi, että sapuska sisältää monipuolisesti eläinrasvoja, aitoja kasvirasvoja ei missään nimessä kannata dissata! Avokadot, pähkinät, siemenet, oliivit jne – hyvien ja ihan aitojen😉 kasvirasvojen lisäksi ko. sapuskoista saa paljon muutakin, kuten tärkeitä suojaravintoaineita.. Kukin toki taaplaa tyylillään näissä asioissa, mutta suosittelen lukaisemaan esim. seuraavan selkeän tekstin: http://uusimusta.squarespace.com/etusivu/2010/9/28/selvyytta-ravinnon-rasvoihin.html
    Tsemppiä ja avointa mieltä ruokaremonttiin!

    • Kyllä! Olen tässä epätoivoissani yrittänyt lyhentää kirjoituksia, joten on jäänyt liian paljon hyviä juttuja pois. Juuri siis avokadot, siemenet ja pähkinät ovat tärkeitä! Lisäksi jossain määrin käytän kookosrasvaa, oliivi – ja avokadoöljyä (aivan mahtava tuote).
      Olennaisin kovassa rasvassa pitäisi olla sen luonnollisuus. Kun aloin käyttää kovia maito – ja eläinrasvoja, niin huomasin ensin nälän tunteen pysyvän hyvin poissa, tämän jälkeen makeannälkä hävisi (Jenni kirjoitti hyvin samasta asiasta blogissaan) ja viimeisimpänä uskomaton hyvän olon tunne. (luonnollinen rasva kiihdyttää aivojen hyvänolonkeskusta, eli tuottaa serotoniinia)

      On tärkeintä toimia oman fiiliksen ja soveltuvuuksien mukaan mikä itselle sopii parhaiten, siksi suosittelen kaikille ottamaan selvää asioista, eikä missään nimessä uskomaan mitään terveystahojen osalta!
      Jatka myös tuota hienoa linjaasi, sekä osallistu toki Ravintolapäivään, jos vain suinkin pääset! (lisätiedot esim. FB:ssä)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s