Tee itse: sipulituorejuusto ja ahvenfileitä pannulla

Kuukausi alkaa olla lopuillaan ja kohta on aika tehdä yhteenveto tästä projektistani. Siis tämän kuukauden osalta. 🙂 Muutoin jatkan tätä uutta elämääni, joka on osoittautunut aivan uskomattomaksi. Tälläisiä asioita oivaltavat ihmiset ovat juuri niitä rasittavimpia, koska he ”palavat innosta” tyrkyttää ja mainostaa jotain omaa asiaansa. Olenkin koittanut olla suht hiljaa ja katsella vierestä kiukusta puhisevia laihduttajia hikijumpissaan, elottomia aikuisia valmisruokineen, tai kauppojen alati enemmän notkuvia herkkuhyllyjä. Jos joku väittäisi, että asioita voisi muuttaa paljon vain sillä, mitä me syömme, niin uskoisitko? Itse en olisi vielä muutama kuukausi sitten. Nyt suorastaan nautin elämästä, olo on tyyni ja niin hyvä. Kunpa voisin suositella tätä kaikille! (mutta kukapa luottaa toisen sanaan)

Epäluuloisuus on ihmisen normaali tila. Jo muodostettua mielipidettä on hankala muuttaa, jollei oikeasti halua sitä muuttaa. Tämä on meille kaikille tyypillistä. Jos joku esittää kovia faktoja jostain asiasta, jonka oletat olevan toisin, niin ensin yleensä väittää vastaan, sitten vaikenee ja lopulta joko ei asiasta enää keskustele, tai sitten alkaa ottaa itse selvää asioista. Jälkimmäiseen uskon itse eniten, useimmissa asioissa. Onhan nimittäin mahdotonta aivan kaikesta ottaa selvää.

Ruokavalion vaikutus ihoon. Tämä täytyy tuoda esiin jo siitä syystä, kun aiemmin siitä mainitsin. Ensimmäiset pari viikkoa tuntui finnejä muodostuneen jonkin verran, jonka vuoksi ihmettelin missä mennään. Nyt kolmannella viikolla ja sen jälkeen on iho parantunut huomattavasti kasvoista, outo ihottuma kasvoissani (josta lääkäri ei tiennyt mitään) on katoamassa, sekä finnejä ei enää tunnu olevan, eikä iho muutenkaan tunnu kuivalta. Paitsi suihkun jälkeen, mutta luulen sen johtuvan pesuaineesta. Yritän kokeilla ja etsiä jotain luonnollisempaa pesuainetta, vinkkejä otetaan vastaan! 🙂

Maitotuotteiden tekeminen kotona. Tämä vasta hauskaa onkin! On hienoa huomata, kuinka yksinkertaista on tehdä erilaisia maitotuotteita kotona. Et tarvitse kuin tuoretta täys – tai raakamaitoa, sekä lusikallisen valmista jugurttia tai viiliä.

Viilinteko kotona

kuppiin tms. maitoa pari dl IMG_2528

lusikallinen viiliä purkista

-lisää maitoa kuppiin ja sekoita siihen valmista viiliä lusikallinen. Peitä astia esim. pyyhkeellä ja anna valmistua huoneenlämmössä n. 1 – 2 vrk kunnes seos pysyy kallistaessa kupissa ja on ”hyytynyt”.

Tarjoile viili kylmänä vaikka marjasurvoksen kanssa.

Jugurtti

-sama metodi, mutta sulje astia (käytä vähän isompaa, kannellista astiaa tähän) kannella ja nosta astia esim. lämpimän (ei kuuman!) patterin päälle. Anna tekeytyä muutama vuorokausi. Jugurtti tarvitsee lämpimämmän tilan valmistuakseen, mitä viili.

 

Sipulituorejuusto ja ahvenia pannulla

tuorejuusto: (riittää pitkäksi aikaa)

2 prk creme fraichea (täysrasvaista!)

1/4 punasipuli

1 pieni valkosipulinkynsi  IMG_2538

puoli pnt ruohosipulia

suolaa

lisäksi suodatinpussi ja siivilä

1. päivä. Lusikoi creme fraiche suodatinpussiin ja nosta se siivilään. Anna tippua rauhassa astian yllä yön yli. Astiaan tippuu ylimm. neste ja loput imeytyy suodatinpusiin.

2. päivä. Silppua sipulit ja ruohosipuli todella hienoksi ja sekoita tuorejuuston joukkoon. Lisää vähän suolaa. Juusto on nyt valmista! 🙂

IMG_2544

Ahvenet pannulla + kermainen kastike

n. 2 ahvenfilettä / syöjä

suolaa, valkopippuria

voita paistoon

kastike

n. 1 – 1,5 dl kermaa

1 tl sinappia

1,5 rkl valkoviinietikkaa

päälle

silputtua lipstikkaa ja ruohosipulia

lusikallinen sipulituorejuustoa

– lämmitä voita pannulla, kunnes se alkaa hieman ruskistumaan. Lisää fileet pannulle ja laske lämpöä keskilämmölle. Paista muutama minuutti ja käännä. Lisää saman tien pannulle viinetikka, anna kiehahtaa, lisää sinappi  ja kerma, sekoita tasaiseksi. Anna kiehua muutama minuutti ja mausta suolalla + pippurilla. Ota pannu pois levyltä.

Nosta fileet lautaselle, ripottele päälle yrttisilppua ja lisää tuorejuustoa lusikallinen. Nauti mieleisesi lisäkkeen kanssa!

IMG_2546

Tässäpä muuten aivan älyttömän maukas ruoka! Ja edelleen painottaisin hyvän raaka-aineen merkitystä, eli osta oikeaa, kunnon ahventa.

Teemu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s