Inhokista intohimoksi: Silakkapihvit itäisellä twistillä

Ajattelin alkaa erottelemaan näitä ruokaohjeita muista aiheista. Aivan käytännön syistä, kun meinaa nuo päivitykset mennä pitkiksi ja ohje jää johonkin alle.🙂

Mutta tähän tulee muutos alkaen nyt, joten ei muuta kun kalakauppaan ja taikomaan vanhaa suosikki-inhokkia erittäin maistuvaan muotoon!🙂

Idea oli saada peittoon silakan kieltämättä omaleimaista makua, mutta silti tuoda mahtava kalaisuus esiin. Päädyin käyttämään maustesekoitusta, leivitystä, sekä aina yhtä maukasta kookosrasvaa, valitse siihen kunnon neitsyt-versio jos vain mahdollista.

Tälläinen hieman intialais-vaikutteinen pikaruoka on erittäin helppo tehdä ja luulen sen maistuvan myös nuoremmille!🙂

IMG_2555

Pikaiset silakkapihvit intian vaikutteilla

500 – 600g silakkafileitä

kookosrasvaa vuokaan ja paistoon

leivite:

2 – 3 dl korppujauhoja

1 rkl sipulijaujauhetta

1 rkl paprikajauhetta

1,5 tl ruususuolaa

1 tl sinappijauhetta

1 tl kuivattua tilliä

1 tl juustokuminaa

1 tl kurkumaa

0,5 tl valkopippuria

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Kuivaa hieman fileitä paperilla.

Sekoita leivitteen ainekset keskenään ja painele fileitä seoksessa. Nosta fileet kookosrasvalla voideltuun uunivuokaan, niin että kaksi filettä aina muodostaa ”pihvin”.

Jos leivite loppuu kesken, sekoita pienempi annos lisää. Kun kaikki fileet ovat vuoassa, lisää pieniä lusikallisia kooskosöljyä fileiden päälle.

Paista 15-20 min. keskitasolla, kunnes fileet saavat väriä ja ovat kypsiä.

Tarjoa esim. muusin ja kasvisten/salaatin kanssa.

IMG_2640

Ps. kuva on huono, mutta maku ratkaisee!🙂

 

Teemu

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s