Valmistautuminen Ruoka – 2013 messuille: Yrittäjän näkökulma

Huh. Viikon päästä se alkaisi, toisin sanoen Jyväskylän Paviljongissa ”Ruoka 2013” messut ja niiden rakentaminen. Itse tapahtuma on siis la – su 23 – 24.3.2013. Tervetuloa käymään!

Aivan yksin en ole pystynyt tätä kaikkea tekemään messujen onnistumiseksi, en millään. Nolla-budjetilla ei paikkoja varailla, eikä purkkeja hankita, puhumattakaan kymmenistä kiloista raaka-aineita. Siksi omalta osaltani annan täyden kympin kiitoksen Jyväskylä Innovations Oy:lle, Protomolle ja Innotyöverkolle! Nämä tahot ovat mahdollistaneet koemarkkinoinnin ja esittelyn messuilla.

Toteutuksessa ovat mukana olleet lisäksi mahtavat, tulevat yrittäjät, joista kuulemme vielä myöhemmin. Ammattilaisen kädenjälki on toden totta aivan toista luokkaa! 🙂

Mutta mistä lähtee messut liikenteeseen T* Mun kastikkeen tekijän näkökulmasta?

Tämäpä onkin siitä erikoista, että oikeastaan koko tuote tehdään uudelleen. Sillä keittotaidon näkökulmasta litralle mitatut ainekset eivät pidä paikkaansa isoissa määrissä. Tässä toimii klassinen lettutaikina – esimerkki, eli jos litralle taikinaa laitetaan teelusikka suolaa, niin kymmenelle litralle ei todellakaan kymmentä lusikallista, tai se maistuu pelkästään suolalle.

Joten joudun testaamalla ”rakentamaan” T-BBQ – T*Mun kastikkeistani isomman erän. Tähän vaaditaan tietenkin iso määrä hygieniamääräysten osaamista ja noudattamista sekä hygienipassin ym. suorittamista. Tämä on oikeasti hyvä asia, sillä täytyy valmistusta myös pystyä valvomaan ja tulee tietää siihen liittyvät riskit. Myös välineet muuttuvat, mutta alusta lähtien pyrin pitämään kiinni kahdesta seikasta, jotka eivät saa muuttua:

1. Maku. Sama raikas makujen sinfonia tulee säilyä, tehdään sitten litra tai sata. Tähän vaaditaan aikaa, mutta menkööt. En aio rakentaa tuotettani puolivalmisteista ihmisille – vastaavia on jo markkinoilla liikaa.

2. Luonnollisuus. Saatuani oikeaa luonnontervaa voin ylpeänä todeta, että kastikkeeni ovat lisäaineettomia! Onko tällä merkitystä? On, sillä luonnollisella menetelmällä voidaan tehdä säilyvä tuote, joka näkyy ja maistuu nimenomaan maussa. Siksi jo (pelkästään) se kannattaa.

Halusin antaa ihmisille myös ruokareseptin esitteeseeni, jotta tuotteeni käyttötarkoitus – ja mahdollisuudet aukeaisivat paremmin. Ruokaresepteissä on mahdoton miellyttää kaikkia, mutta myös on otettava huomioon monimutkaisuus, sillä liian hankala ei houkuta kokeilemaan. Siksi päädyin yksinkertaiseen versioon kuuluisista ”pulled pork” leivistäni, jotka nimesin uudelleen nimellä ”Riivittyä possua T*Mun Kastikkeella”. Ohje on todella helppo, mutta myös maukas! Sekä antaa sijan myös mahdollisesti omille mausteseoksilleni tulevaisuudessa. 😉

Ohjeen liha voi olla nautaakin, sen voi valmistaa vaikka grillissä tarvittaessa. Siksi ohje tuntui parhaimmalta tähän hätään, monet muut ainekset, kuten jättikatkaravut ja eksotiikka voivat antaa vieraamman vaikutelman ihmisille.

Imagon luonti

Tämä on ehkä tärkein osa visuaalisuutta – oikea imago. Tässä kohdassa pyöriteltiin vaihtoehtoa mm. kokkiasuun pukeutumisesta antamaan uskottavuutta, mutta kuten usein käy niin ongelmaksi muodostuu epäluontevuus. En kuitenkaan ole tehnyt varsinaisia kokin töitä, joten heidän varpailleen en voi astua noin vain. Toiseksi kokin asu voisi luodan liiankin ammattimaista ulkoasua, jolloin koko tuote voitaisi mieltää ammattilaiselta toiselle – tyyppiseksi.

Mutta mitä voin tehdä luontevasti: siisti kauluspaita mahd. brodeerauksella, kravatti kaulaan ja esiliina päälle, jotka tuovat esiin mukavaa, tarjoilijamaista fiilistä. Vaikka en tarjoilija olekaan niin siihen jo viittaava ulkoasu antaa palvelualttiin ja uskottavamman kuvan.

TMUNKASTIKE

Tässä toisen maun etiketti! Sen suunnitteli Harri Hyytiäinen, loistava mediataiteilija samalta yrittäjäkurssiltamme. Vaikutelma antaa melko chilisen kuvan, koska oikeasti kastike on tomaattipohjainen, mutta luulen chilin olevan tomaattia kiinnostavampi myös ulkoasussa jos sitä tuotteessa on.

2013-03-07 T-BBQ 049

Yllä kuva klassisesta annoksesta, joka oli yhtenä vaihtoehtona esitteeseen. Kuva on old – school kamaa, mukavan retroa! Vastaavan voisi löytää aivan hyvin jostain 60-70 luvun huippuravintolan listasta. Kuva nitoo yhteen hienosti vanhaa ja uutta.

Kuva on peräisin myös kurssimme hienolta osaajalta, eli valokuvaaja Gilbert Ludwigilta. Kannattaa tutustua ja tilata loistava valokuvaaja vaikka kesän juhliin!

Laitan lisää kuvia ja materiaalia, mukana on myös ehdottomasti mainitsemisen arvoinen graafikko Miia Huttu ”Omituinen Design” yrityksestä. Miia teki aivan uskomattoman hienon esitteen, jota on ilo esitellä. Laitan myöhemmin kuvan siitä, mutta parhaiten tulet näkemään sen (tietenkin) kun tulet käymään messuilla! 😉

Teemu

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s