T*mun tarina yrittäjyydestä

Mitä jos työttömyys ei olekaan vaihtoehto? Entä jos perustaisit yrityksen elättääksesi perheesi ja tekisit sen täysin nollasta? Onko se mahdollista?

Näihin asioihin päädyin kohta kaksi vuotta takaperin. Mutta jotta tästä saisi mitään käsitystä, lienee parempi aloittaa aivan alusta. Monet ihmiset ovat pyytäneet kertomaan enemmän taustastani ja kuinka päädyin yrittäjäksi. Tässäpä siis tarinaa.

Olen aina rakastanut ruokaa. Jopa niin paljon, että päädyin nuorena kokkikouluun. En kuitenkaan halunnut jäädä alalle, sillä tunsin haluavani jotain enemmän. Kipinä ja mieluinen harrastus jäivät silti elämääni. Kävin iltalukion silloisen työni ohella, minkä jälkeen suoritin tradenomin tutkinnon vuonna 2006. Tutkinnon jälkeen päädyin erilaisiin asiakaspalvelu- ja myyntitöihin, jotka eivät nekään tuntuneet omilta töiltä. Luulin pitkään että minussa on jotain pahasti vialla, kun en ole synnynnäinen myyjä tai hyvähermoisin asiakaspalvelija. Koin sellaiset tehtävät hyvin stressaavina. Enemminkin olen ajatteleva, luova, analyyttinen ja tarvittaessa myyvä – en vain elä myynnille, kuten huippumyyjän kuuluu tai omista parhaimman asiakaspalvelijan hermoja ja tyyneyttä. Tiedä johtuuko vasenkätisyydestäni vai mistä.

Uskon elämän perustuvan valinnoille. Olen tehnyt niin postinjakajan, contact center -työntekijän, asiakasneuvojan, myyjän, lihanleikkaajan, IT-alan töitä kuin kokinkin töitä. Olen 36-vuotias, enkä ole ikinä saanut palkallista neljän viikon kesälomaa. Tämäkin liittyy valintoihin: lomia ei ole kertynyt määräaikaisuuksien, pätkien, yt-neuvottelujen, lomautusten tai muiden vuoksi, ja olen katsonut parhaimmaksi jatkaa eteenpäin ennemmin kuin jäädä odottamaan, tuleeko stressiloma ennen kesälomaa. Mielestäni se on ollut myös työnantajan eduksi. Työhön tulee olla motivoitunut ja sen pitää vastata ihmisen taitoja ja halua.

Valitsin siis olla yrittäjä. Yhtenä iltana 2009 kokiessani tähän asti pisintä työttömyysaikaani, testasin keittiössä uutta juttua, barbeque-tyyppistä kastiketta. Se oli uskomatonta. Ajattelin ensin pitää tuotteen kehittelyssä sekä mukavana juttuna kavereiden ja sukulaisten kesken. Eihän Suomessa ruoka tai elintarvike voi olla innovaatio, jollei tuotanto tapahdu ja synny laboratoriossa, eikö niin? Vaan niin se kuitenkin oli: tuotteentapainen oli käsissäni.

Enkä muuten ollut ekaa kertaa yrittäjänäkään: Ensimmäisen kerran kokeilin siipiäni muutaman kuukauden ns. ”kovan luokan” myyjänä. Toiminimellä tietysti, firman puhelin kädessä ja alla ikivanha Toyota Starlet. Työstä ja yrityksestä jouduin luopumaan muutaman kuukauden jälkeen, kun lopulta makasin sikiöasennossa saunan lauteilla pystymättä enää puhumaan selvästi katatonisesta tilastani johtuen jatkuvan stressin ja taloudellisen katastrofin seurauksena, autosta luovuin myöhemmin. Ymmärsin vähän turhan hyvin, etten ollut syntynyt huippumyyjäksi. Mutta voisiko silti pärjätä yrittäjänä?

Aivan heti en vielä alkanut yrittäjäksi. Hain töitä ja yritin samalla viedä tuotetta eteenpäin, mutta eihän siihen kukaan uskonut, paitsi ne tuttavat jotka olivat siihen ihastuneet. Kun ei ollut sitä yritystä. Eihän mitään voi ottaa vakavasti, jollei sitä tarjoa ja myy yritys. Uskottavuus asioillesi nousee, kun uskallat, noh, yrittää.

Kävin pitkän yrittäjyyskurssin viimeisimmän työsuhteen loputtua 2013. Päätin että nyt katson, onko tästä jutustani mihinkään. Tähän kohtaan on pakko sanoa, että takana ajatukseen yrittämisestä ja sen perustamisesta olivat vain ja ainoastaan saamani ilmainen koulutus, oma pääni ja sen luomat taidot sekä valtion tuki niin kurssin järjestäjänä, kuin rahoittajana. Yksinhuoltajaperheen lapsella ilman suvun yritystä, rahoituksia, omaisuutta tai vastaavaa, ei ole muuta minkä varaan yritystä perustaa. Etenkään tällaista yritystä, johon tarvitaan ainakin jotain investointeja.

Kurssilla kävimme mahdollisen starttilainan tarvetta läpi. Jos siinä vaiheessa olisin tiennyt, miten paljon kaikkea tarvitaan ja ennen kaikkea, mitä se kaikki maksaa, niin rima olisi noussut katosta läpi. Onneksi en tiennyt. Niinpä päätin lähteä hommaan paljain käsin, tekisin sen, minkä käsityönä ehtisin, ja se toivottavasti riittäisi. Ainakin alkuun. Tietty kaikenlaisia hankintoja piti tehdä, mutta siihen laina riitti.

Eräs kurssilla ollut myöhemmin kertoi, ettei olisi uskonut minun perustavan yritystä. Ja se oli totta. Suorastaan loistin epäuskoa kaiken sen myllerryksen keskellä, asiat tuntuivat vierailta ja vaikeilta. Eikä ne laskelmat pitäneet paikkaansa, ei sitten ollenkaan. Uskomaton määrä menoja tuli kuin taivaasta sataen. Ensimmäinen vuosi meni jo pelkästään hommaa ja tuotevalikoimaa kehittäessä. Sillä eihän se kehitys pääse kunnolla vauhtiin, jollei sille anneta kunnolla puitteita ja aikaa? En osaa hoputtaa luovuutta.

Yrityksen perustin lopulta, koska sain alustavan sopimuksen suuremman kauppaketjun kanssa jo ennen kuin yritys oli pystyssä. Kaupat ovat kuitenkin kiinnostuneita uusista ja erilaisista tuotteista, joten sovimme myynnin aloittamisesta, kunhan yritys on pystyssä ja tuotanto aloitettu. Ja se aloitus. Sehän se vasta mielenkiintoista olikin.

Siitä päästään tähän toiseen seikkaan, eli toisen puoliskoni taustaan. Itse olen ollut useimpina aikoina töissä, pätkissä tai milloin mitenkin, mutta vaimon kohdalla tätä ei ole suotu kovista yrityksistä huolimatta. Takana on yksi yliopistotutkinto parhailla arvosanoilla. Ei töitä, ja parin vuoden työttömyys käy raskaaksi. Hakemuksia on lähtenyt kymmeniä, jollei satoja. Mihin vain työhön, mutta taustasta johtuen opettajan tai (varsinkaan) myyjän ammatit eivät tule kysymykseen. Töitä on ollut yhteensä muutama kuukausi monien vuosien aikana. Päätimme viimein, että hän suorittaa toisen tutkinnon, vaikka opintotukikuukaudet tulivat väistämättä vastaan. Kun se työttömyys ei ole vaihtoehto, eikö? Ja eikä vuosien odottelun ja yrittämisen jälkeen suhdanteet tai työllisyystilanteet olleet muuttuneet kummallakaan parempaan päin.

Niinpä siis perustin sen perhanan yrityksen ilman, että minulla oli suvun taustaa tai sen valmista yritystä, omaisuutta, takauksia, omaa rahaa, puolison tuloja, tai edes omia. Eikä ollut edes sitä autoa, siitä luovuin jo vuonna 2011. (Eikä kyllä ole vieläkään.)

Hullu. Pakko olla hullu, joku väittäisi. Tiedän ja myönnän. Mutta se oli valinta. Valitsin, että voisin pärjätä omillani, omalla osaamisella, omalla työlläni. Olinhan treenannut jo vuosia ainutta intohimoani, ruokaa. Olin tehnyt erilaisia kokeiluja tuotteillani, jalostanut niitä, kokeillut reseptejä, tehnyt hyviä ruokia, pitänyt blogia, elänyt innosta päästä tekemään hyviä asioita keittiössä. Miksi en pärjäisi?

Vaikeudet alkoivat toisena vuonna, jota kutsutaan myös nimellä kuolemanlaakso. Silloin starttirahat loppuvat, lainat on kulutettu ja luottokortit venytetty. Vuokralla oli myös puolet tuotantotilasta, jotta pääsi valmistamaan enemmän. Kuluja se toi lisää. Lainanlyhennykset alkoivat juosta.

Tulopuoli alkoi mättää. Vaikka miten laskutti, rahat eivät riittäneet. Ei mihinkään. Aina tuli joku YEL-maksu, muu vakuutus tai jokin kulu. Raaka-aineet, auton vuokrat kuljetuksia ja tuotteiden esittelyjä varten. ALV.

”Miksi asut keskustassa ja pidät tuotantotilan myös siellä?”, voisi kysyä tässä kohtaa. Vastaus on helppo: jotta pääsen pyörällä tavaroiden kanssa nopeammin sinne tekemään töitä, tuotekehittelyä ja hoitamaan asioita. Tavaroita myös saa keskustan tuntumasta paremmin. Toki jossain maaseudulla vuokrat olisivat paljon edullisemmat, mutta ei siellä voi tulla toimeen ilman sitä autoa. Autoa, johon ei ole varaa. Eikä maalla ole tukkukauppoja, joista ostaa raaka-aineita. Tuotteita saa myös vietyä nopeammin jälleen myyjille ja kuljetusliikkeille, vaikka sillä pyörällä.

Eli siis teen tuotteeni käsin, ja tavarat sekä toisinaan tuote-esittelyt hoidan polkupyörällä keikan heittäen. Tämäkin on valinta, voisin sen auton vuokrata toki tarvittaessa, mutta pakko säästää kuluja. Ja tuleehan siinä liikuntaa samalla, kun polkee parin ison painavan kassin kanssa muutamasta kilometristä reiluun kymmeneen.

Selkä seinää vasten tulee muuten luovaksi. Aloin tuotteiden ohella heittämään tutun kautta hänelle päällekkäin sattuvia pitopalvelukeikkoja. Näin saatan joskus tehdä kaksi työpäivää samana päivänä, jotta saa edes jostain rahaa laskuihin. Aloin myös tarjota ruokakursseja, myymään ravintoloille tuotteita isoissa pakkauksissa, tekemään reseptejä asiakkaille ja jälleen myymään muiden tuotteita jossakin määrin.

Ensimmäisen kokonaisen vuoden liikevaihto oli jopa 40 000. Voittoa muutama tonni. Ei paha ollenkaan tällä alalla, eli tarkoittaa, että yritys pärjäisi, jos joku elättäisi yrittäjän. Kuitenkin jo pelkkä oman asunnon vuokra ylittää 8500 € vuodessa, vaikka asumme vähävaraisille tarkoitetussa asunnossa. Kahdessa vuodessa yli 50 €/kk on tullut vuokrankorotusta (perusteena pelkkä indeksi), tulojen noususta ei tietoakaan. Päinvastoin, lasken tuotteideni hintoja kaupoille, jotta ihmiset eivät valittaisi ihan niin paljon tuotteiden kalleudesta. Korostan, ettei tämä liity kauppojen nyt puhjenneeseen hinta-kilpailuun. Tämä oli oma valintani.

Vaimo onneksi sai rahoitusta sen verran, että pääsi pidemmäksi aikaa opiskelemaan ulkomaille. Hyvä niin, koska kuluja on pakko karsia ja se voisi auttaa saamaan työtä joskus. Itse voin keskittyä tekemään töitä enemmän, kun ei tarvitse miettiä onko kotona illalla klo 20 vai 23. Ihan joka päivälle ei tunnu olevan kunnolla töitä. Silloin ahdistaa eniten.

Säästämisessä ja eteenpäin menemisessä on myös ongelmia. Rahoitusta ei saa lisää, jos ja kun esimerkiksi lainan määrä vastaa melkein jo liikevaihtoa. Tällöin lainat nousevat ylitsepääsemättömiksi. Sijoitustahot ja -yritykset taas tulisivat kyseeseen, mutta heille yritys on liian pieni. Pitäisi olla tasainen myynti ja nouseva liikevaihto, eikä pelkän yrittäjän varassa toimiva putiikki.

Eli tuet loppuvat, yritys ei tuota tarpeeksi, ulkopuoliset eivät (vielä) kiinnostu sijoittamaan. Tämä on iso dilemma, sillä vastaavia yrityksiä varmasti on paljon. Tuottaa, muttei elätä. Mitä voin tehdä? Tietenkin tiedän, että pitäisi myydä enemmän. Ottaa yhteyttä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Ongelma vaan on esimerkiksi logistiikka, jonka oman maakunnan sisällä vielä tekee vaikka itse, mutta muualle ei onnistu. Tätä varten tulisi (jälleen kerran) investoida: lavallinen oikeita myyntipakkauksia lavallinen ja esimerkiksi viivakooditulostin. Rahaa niihin ei ole.

Suurempia kauppasopimuksia ei uskalla solmia noin vain, koska voi olla, ettei tuotanto pysy perässä. Joudun sovittamaan tuotantoa menekkiin koko ajan. Pieniä yksittäisiä kauppoja tietenkin aina silloin tällöin tulee lisää, tosin niiden myyntivolyymi ei ole kauhean suurta, koska monet tällaiset (kalliit) erikoistuotteet ovat tietenkin pientä lisämyyntiä varten, eivätkä tilausmäärät ole kovin isoja. Ja mitä maksaakaan purkitus-, muovitus- ja etikettikoneet? Todella paljon. Sellaisista ei tarvitse haaveilla, joten on purkitettava tuotteet käsin, liimattava etiketit ja vietävä jostain haalituissa pahvilaatikoissa perille.

Haen tähän kaiken päälle (oikeita) töitä. Olen kysynyt kaikilta tutuilta, jopa entisiltä työnantajilta. Vaan töitä ei ole, on yt:t käynnissä, väkeä vähennetään, rekrykielto jne. En kyllä voisi tehdä täyspitkiä päiviä, koska käytännössä vain yrityksen kautta voin saada niin paljon tuloja, että ne kattavat lainaosuuksien maksut. Mutta sivutöinä voisin, jotta saisi itselleen elannon. Jotain, missä ei tarvitse autoa. Vaimo sai ennen ulkomaille lähtöä joksikin aikaa osa-aika työn siivousalalta, tunnit jäivät aika vähiin, koska ei ollut omaa autoa käytössä millä mennä asiakkaiden luokse. Sen verran tärkeäksi statussymboliksi tuo auto tuntuu nousseen.

Kun ei ole rahaa kummallakaan, voi näemmä saada myös yleistä asumistukea. Asia melkein hävettää, kun mietin, etten ole edes maksanut veroja vielä yrityksen toistaiseksi pienistä tuloista. Kyllä, ei veroja voi maksaa, jos ei ole tuloja. Alvia kyllä olen maksanut. Harmittaa paljon, etten ole voinut edes harkita kenenkään työllistämistä, kun en tiedä itsenikään kohdalta sanoa. Asiasta niin paljon puhutaan, ja töitä kyllä on paljon. Tuloja vaan niistä töistä ei synny, jollei saa tuotteita kaupaksi. Tämä on iso ongelma ja este tietysti.

Työllistän kuitenkin mielestäni edes jotain. Välillisesti enemmän tai vähemmän kuitenkin etikettejä suunnittelevaa graafikkoa, purkkien maahantuojia, etikettipainoa, autovuokraamoa, raaka-aineen toimittajia, kauppoja, tukkua, kuljetusliikkeitä, liikehuoneiston vuokraajaa, paikallisia tomaatin-, luumun- ja omenantuottajia, kahvipaahtimoa, teekauppaa, kirjanpitäjää, paitojen painajaa, yrittäjien järjestön toimintaa, atk-laitemyyjiä, myyntipaikkojen vuokraajia, keittiökalusteiden myyjää…

Muutamia mainitakseni. Eli voi siis ollakin parempi, että yritykseni on toiminnassa, vaikka murehdinkin tuota työllistämisjuttua.

Summa summarum. Ei minua haittaa työn määrä, tunnit tai elon raskaus. Oli se sitten tekemistä, myymistä, polkemista tai mitä vain. En minä kerää sääliä, ainoastaan yritän kerätä rahaa yritykselleni, en itselleni. Sillä jos jotain arvostan, on se ihan rehellisesti lämmin, hyvä ruoka joka päivä. Normaalia elämää, pieniä nautintoja. Sen verran olen oppinut kaikkien näiden vaikeuksien keskellä. Mutta juuri se itse asiassa on opettanut minut tähän hommaan, jos näin ironisesti haluaa ajatella.

Se mistä en tingi, ovat arvoni. Käytän ja syön puhdasta ruokaa. Vältän pitkälle prosessoitua ruokaa, GM-tuotteita ja liian kaukana tuotettuja asioita. Vaikka rahat ovat tiukalla, ostan paikallista laadukasta raaka-ainetta, tai ainakin kotimaista. Käyn esittelypäivillä paikallisissa kahviloissa edes kahvin verran. Joskus kun pystyn kuppilaan menemään, ostan paikallisen oluen.

Jos joku nyt väittää, että kerron asiat kärjistetysti ja kurjuutta maksimoiden, niin en ole vielä puoliakaan maininnut tähän. Enkä mainitse, sillä haluan tämän olevan vain oma kertomukseni, tarinani omasta yrityksestäni. Yritykseni on nyt vielä horjuen pystyssä (3/2015), päivitän myöhemmin lisää miten tässä on käynyt.

Korostan, ettei tämä ole myöskään vaalimainos. Tiedän kuitenkin, että 2015 ehdokkaana on itsekin vastaavanlaisen kovan yrittäjätaustan omaava Margo Saxberg. Arvostan ja toivon hänen pääsevän vaikuttamaan asioihin puolestani, mutta myös toivon mukaan monen muun pienen yrittäjän puolesta.

Teemu

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “T*mun tarina yrittäjyydestä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s