Maksusaatavista ja ulosotosta

Tässä tuli nyt kolme vuotta täyteen yrittäjänä.

Koko kolme vuotta on ollut kyllä uskomatonta aikaa, niin hyvässä kuin pahassa. Se on ehdottomasti, ilman mitään epäilystä, parasta aikaa mitä voi kuvitella työnteon suhteen. Omaa vapautta, saa käyttää kaikkia kykyjään ja lahjojaan, sekä se oma vapaus päättää asioistaan. Mahtavaa!

Tämän postauksen tarkoitus ei ole siis tuoda esiin mitään suurempaa henkilökohtaista yrittäjyyttä kohtaan, vaan kertoa mitä voi myös yrittäjälle tapahtua.

Tässä päivän postista ote:

2016-08-04 15.00.36

Kerrottakoon, että tämä on vain yksi monista niistä tahoista, joille olen nyt joutunut maksamaan suuria kuluja. Yllä olevalle tosin vain n. 90€.

Mutta ongelma katsokaas on siinä, että minulla tavallaan on juuri ne kaikki rahat, joilla olisin maksanut kyllä kaikki nämä alkuperäiset laskut, mutta kun ne rahat eivät ole omalla tililläni.

Yrittäjän yksi isoista ongelmista ja vastuista liittyy juuri siihen, jos yrittäjälle jää laskusaatavia, eli asiakas ei maksa ajoissa, tai jopa jättää maksamatta. Isolle yritykselle tämä ei ole ehkä iso asia, mutta näin pienelle yritykselle melkein kuukausimyynnin verran poisjääminen muutenkin kovan toimeentulon kanssa taistelun ohella keikauttaa venettä pahasti.

Koska. Olen joutunut ostamaan suuren määrän raaka-aineita tilauksia varten, mutta myös ison lavan purkkeja, tuhansia etikettejä, sekä käyttänyt suuren määrän aikaa näihin. Lisäksi olen joutunut maksamaan laskuista ALV:n normaalisti, ilman että olen saanut senttiäkään rahaa laskuista.

Olen ollut yhteyksissä kyllä laskusaatavien perään, sekä hiljalleen näitä saatavia kyllä tulen saamaan. Mutta samalla olen joutunut maksamaan omia laskuja liian myöhässä, jolloin näitä myöhästymisiä, viivästysmaksuja, korkoja, kuluja ja muita kirjeiden lähettämisestä johtuvia perintäkuluja on tullut.

Huokaus. No, kysymys tietenkin on, miksi en laittanut saatavia itse perintään, sekä miksi en napakasti ottanut laskuttajiin yhteyttä ja sopinut näistä?

Pienten yrittäjien kanssa asiat voi hoitaa toisin. Saatavien osalta ymmärrän, jos toiselta menee kaikki pieleen, niin rahaa ei ole. En tekisi sitä toiselle, mitä toiset yrittäjät eivät ole tehneet itselleni, eli käyttäneet perintää. Olen maksanut pahasti myöhässä itse toisille yrittäjille, mutta nämä ovat ymmärtäneet onneksi.

Mitä tulee näihin sopimisiin, niin kun laskuttavia tahoja alkaa olee 15+, niin se olisi jo kokopäivätyötä soitella näille ja yrittää sopia jostain, mistä ei ole mitään varmuutta. Eli ei vaan ole varmuutta siitä, milloin rahat ovat käytettävissä ja milloin voit maksaa jotain.

Toinen asia on aivan oma jaksaminen. Se alkaa olemaan jossain vaiheessa aivan lopussa, kun tuijottaa eräpäiviä ja yrittää kuumeisesti vilkuilla tilin saldoa. Yöunia ei paljon tule, aamulla heräät paniikissa, pelkäät melkein vastata puhelimeen, laskut jäävät avaamatta, ne kertyvät pinoihin…tätä voit sietää, tai yrittää unohtaa ne laskut. Sen sijaan yrität mielummin soitella uusille tai vanhoille asiakkaille, jotta saisit lisää rahaa, lisää laskutettavaa. Palkansaajalla tämä vastaisi sitä, että teet pirusti ylitöitä, että saisit viime kuun palkasta puolet jossain vaiheessa itsellesi.

Tämä  tilanne siis siitä, että olen edes kohtuullisesti onnistunut hoitamaan yritystäni.

Hyvä tilanne on, että näistä kaikista huolimatta olen positiivisempi tulevan ja yrityksen suhteen enemmän, mitä koskaan. En ole tekemässä konkurssia, sekä pahemmilta ulosotoilta vielä säästynyt, mutta tälläiset ikävät puolet todella osaa yllättää.

Tähän voisi varmaan todeta, että tälläistä tilannetta ei pitäisi syntyä, eikä yrityksen olla olemassa, jos se menee näin heikoilla kantimilla. Sen myönnän auliisti. Niin on. Mutta kun periksi en meinannut antaa, koko ajan tässä edes vähän on mennyt paremmin, sekä nyt suunnitelmissa olisi suuria ja uusia juttuja, joten varmaan kuulette niistä lisää.

Muuten kyllä olisin voinut jo heittää hanskat naulaan, jos olisin yhtään tervejärkisempi. Hah.

 

 

 

 

 

Advertisements

3 thoughts on “Maksusaatavista ja ulosotosta

  1. Oletko miettinyt, että ottaisit pankista lainaa? Se tulisi todennäköisesti halvemmaksi kuin noiden perintäkulujen maksaminen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s