Kun ihmisiltä kysytään heidän lempikeittiöistään, on italialainen yleensä ykkösenä. Tämä on totta paitsi Suomessa, myös ulkomailla, minkä osoittaa myös suuri kansainvälinen kysely eri maiden keittiöistä, jossa Italia päihitti muut maat. Italialaisen ruoan suosio johtuu ennen kaikkea pitsasta ja pastoista, jotka kaikki tuntevat, ja joita on tarjolla pienissäkin kylissä. Monet italialaiset uokalajit kuten pitsa, pasta Bolognese tai pasta Carbonara ovatkin niin suosittuja, että niistä on olemassa paljon eri versioita, jotka eivät välttämättä ole kovinkaan lähellä alkuperäisiä reseptejä. Italialaiset itse ovat kuitenkin erittäin tarkkoja perinteidensä suhteen, eikä tavalliselle italialaiselle tulisi mieleenkään mennä muuttelemaan klassikkoreseptejä tai korvata vaikkapa yhtä pastatyyppiä toisella, jos sitä oikeaa ei kotona ole.
Monet italialaisen keittiön säännöistä perustuvat jo vanhentuneisiin ravinto-oppeihin, joiden mukaan tiettyjä ainesosia ei saisi sekoittaa keskenään, koska se ei tee hyvää ruoansulatukselle. Vaikka sääntöjen syyt ovat usein unohtuneet, sääntöjä silti noudatetaan uskonnollisesti. Tällaisiin sääntöihin kuuluu esimerkiksi kalan ja juuston yhdistämisen kielto, jonka juuret ovat antiikin aikaisissa huumoriteorioissa. Monet ruokalajit, joita yleisesti pidetään italialaisina, eivät itse asiassa sitä ole. Esimerkiksi spagetti ja lihapullat eivät ole italialainen vaan amerikkalainen keksintö. Sama koskee monia ruokalajeja, joita nykyisin tarjotaan “italialaisissa” ravintoloissa, esimerkiksi patongin palat valkosipulivoissa, tai kaikki pastareseptit joissa on kanaa.
Alueiden erilaiset ruokakulttuurit
Vaikka me olemme tottuneet ajattelemaan Italiaa yhtenä maana, vielä 1800-luvun lopulla Italia koostui kymmenistä eri kansallisuuksista, joilla oli omat kielensä, tapansa, ja ruokakulttuurinsa. Italian eri alueiden ilmastot eroava
t toisistaan runsaastikin, mikä luonnollisesti näkyy niissä tuotteissa, joita alueilla syödään. Eri alueet ovat myös saaneet vaikutteita toisista maista. Pohjois-Italia jakaa rajan Itävallan kanssa, ja alueilla onkin paljon yhteistä ruoan suhteen. Esimerkiksi milanolainen klassikko Cotoletta alla Milanese ja Itävallan tunnettu Wiener Schnitzel ovat molemmat leivittyjä naudanfileitä. Etelämmässä taas ilmasto on erinomainen kasvisten viljelylle, mikä näkyy ruokalajeissa. Alueelliset erot ovat todella suuria, ja ulottuvat niin raaka-aineksiin, resepteihin, kuin tapoihin ruokailla. Pohjois-Italiassa aperitivo on jo muodostunut instituutioksi ja olennaiseksi osaksi elämää. Baarit tarjoilevat pientä syötävää kuten salaatteja, dippejä, tai mini-annoksia buffet-pöydällä, ja niitä saa napostella juoman hinnalla. Pitsaa saa nykyisin kaikkialla Italiassa, mutta alueilla on erilaiset pitsatyypit. Pitsa on alunperin Napolista. Roomalainen pitsa taas on äärimmäisen ohutkuorista, ja italialaiset eroavatkin paljon siinä minkä tyyppisestä pitsasta he pitävät.
Italialaisen ruoanlaiton perusidea
Vaikka alueellisia eroja onkin paljon, niitä kaikkia yhdistävät tietyt periaatteet. Ensinnäkin, reseptejä ja perinteitä noudatetaan uskollisesti, eikä niitä varioida. Toisekseen, raaka-aineiden täytyy olla korkealaatuisia. Kolmanneksi, yksinkertaisuus on valttia. Italialaisten tapa aterioida etenkin kunnon illallisilla koostuu aina useammista ruokalajeista. Tämän takia yksittäiset ruokalajit ovat aina yksinkertaisia, sen sijaan että niihin olisi ympätty kaikkea mahdollista. Perinteisessä italialaisessa ateriassa on ainakin primo piatto, joka on pasta tai risotto, ja secondo piatto, joka on yleensä proteiinia kuten lihaa, kalaa, tai kanaa. Aterian aluksi voi lisäksi olla alkupaloja tai alkuruoka, ja pääruokalajeja voi seurata salaatti, juusto, jälkiruoka, kahvi ja digestiivi kuten Amaro. Yhtä yksittäistä hienoa ruokalajia paljon tärkeämpi on siis hyvä kokonaisuus, joka on sekä herkullinen, täyttävä, että ravinto-opillisesti täydellinen.